Kesä on kotiseutumatkojen sesonkia. Sukujen vanhoille
asuinpaikoille tehdään käyntejä tavoitteena löytää merkkejä menneisyydestä,
kuten vanhoja rakennuksia tai niiden jäänteitä. Pelkästään vanhan ruusupensaan
tai riutuvan omenapuun näkeminen voi ilahduttaa sukututkijaa suuresti siitäkin
huolimatta, että ne eivät ehkä olekaan juuri oman esivanhemman aikaisia. Tutustumalla
etukäteen käyntikohteen historiaan, paikan vaiheisiin ja henkilöihin jää
asioita vähemmän arvailujen varaan. Kylänäkymä Tammion saarelta 1951. Kuva: Museovirasto.
Esivanhempien elämään on kuulunut syntymiä ja kuolemia,
avioitumisia ja muuttoja, joita voimme selvittää kirkonkirjoista. Tämä on
sukututkimuksenkin perusrunkoa, josta sukututkija kirjaa henkilöt ja edelleen
perheet ja sukulaiset. Sen sijaan sosiaalinen ympäristö, kyläyhteisö ja kylän
tapahtumat jäävät usein vähemmälle tarkastelulle.
Muutamassa kyläkirjaprojektissa mukana olleena innostuin
keräämään kiinnostukseni kohteena olevista kylistä isäntäluetteloita,
torppariluetteloita ja luetteloa kylän käsityöläisistä, ruotusotilaista ja muista
henkilöistä. Kun näille lisäsin lapset ja lasten avioitumiset, niin sain todeta
tämän tästä, jotta koko kylän väki oli sukua keskenään. Samaan toteamukseen voi
päätyä jo yksittäistä sukua tutkimalla, suvun tutkiminen laajenee kylän väen
tutkimukseksi. Tällä kertaa lähestymistapa oli vastakkainen: kylän väen
tutkiminen osoittautui vain muutamien sukujen tutkimukseksi.
Kylän talojen isäntäluettelon tietoja kerätessä sai samalla
tietoa talojen historiasta, halkomisista ja lohkomisista, sijainneista ennen ja
jälkeen kylätonttien siirron. itseäni kiinnosti etenkin isovanhempieni talon
aikaisempi sijainti. Kyseinen talo sijaitsi vielä 1800-luvun puolivälissä viiden
talon muodostamalla kylätontilla, josta jokainen talo on aikojen kuluessa
siirretty toisaalle, jopa useiden kilometrien päähän kylätontista. Jokaisen
talon siirtoon liittyy sukujen tarinaa, naimakauppoja ja kiinteistökauppoja, yhdistämisiä
ja jakamisia, kohtalokkaita tulipaloja sekä iso- ja uusjakoja. Nyt tuolla peltotieksi
muuttuneen kylänraitin päässä sijaitsevalla vanhalla kylätontilla on jäljellä muutama
kuusi ja kitulias omenapuu sekä joitakin rakennusten perustana olleita kiviä.
Vanhasta asutuksesta on merkkinä kylätontin läheisyydessä sijaitseva
28-kuppinen kuppikivi.
Talojen isäntäluetteloa huomattavasti haasteellisemmaksi osoittautui
torppariluettelon laatiminen johtuen pelkästään jo torppien sijainnista. Ne
sijaitsivat usein kylien takamailla, kulmakunnilla ja vanhoihin karttoihin
torppia on merkitty vaihtelevasti. Lisäksi kirkonkirjoissa ja henkikirjoissa
esiintyi useita samannimisiä torppia kuuluviksi eri kylien taloihin. Isojaon ja
uusjakojen aineistot osoittivat, että torppa pysyi paikallaan, mutta kylien ja
talojen rajat muuttuivat tilusvaihtojen myötä. Tarkastelemassani seurakunnassa
ja pitäjässä torpat kirjattiin isojaon päättymisen jälkeen vastaanottavaan
kylään ja taloon vuodesta 1839 lähtien.
Talonpoikaistalojen ensimmäiset torpparit olivat tavallisimmin
kyseisen talon poikia, joten selvä sukuyhteys säilyi talollisten ja
torppareiden välillä. Samoin voi todeta etenkin aikaisemmista käsityöläisistä
ja sotilaista, jotka usein myös jäivät kotikylälle ja siten sukulaisten
läheisyyteen.
Laaja lähdeaineisto, joita ovat kirkonkirjojen,
henkikirjojen ja sotilasrullien lisäksi mm. tuomiokirjat, perukirjat, iso- ja
uusjakoaineisto, ja sen käyttö valottaa jo hyvin kyläläisten elämää. Jotkut
sukututkimusohjelmat ja netin sukupuupalvelut taipuvat henkilöhistorian lisäksi
myös kylä- ja talotietojen tallentamiseen.
Ensi vuoden kotiseutumatkoja ajatellen voi nyt tulevan
syksyn ja talven aikana laajentaa sukututkimusta koko kylän ja sen väen
tutkimukseksi.
Riikka Piironen
Kirjoitus on julkaistu aiemmin Jäsenviesti Jalmarin numerossä 9/2023. Kaikki Jalmarit voit lukea SukuHaun kautta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti